Mitäs nyt sitten?

Olisi huikeaa voida keskittyä ihan vain tekemiseen, pohdin tässä päivänä eräänä istuessani heinäkuisen tyhjässä yliopiston kirjastossa liimailemassa printtejä BuJoni väliin. Paikan olin valinnut nimenomaan sillä perusteella, että se oli lähes tyhjä. Viitisenkymmentä lepotilassa olevaa tietokonetta hurisivat rauhoittavasti, käynnistelivät yksi kerrallaan tuulettimiaan. Viereisen kopiohuoneen ovea lähempänä oleva supertulostin puhisi vielä tuskissaan äskeisen printtausurakan jäljiltä.

cofKauniit BuJo-printit on suunnitellut taitava Anna-Maria

Toinen syy paikanvalintaan oli tulostin. Paria päivää aikaisemmin saapunut sähköposti oli muistuttanut, että minun pitäisi käyttää perustutkintooni kuuluva tulostuskiintiö kuun loppuun mennessä. Asiaa lähemmin tarkasteltuani totesin, että minulla on melkein viidenkymmenen euron edestä tulostuskiintiötä (0,02e/printti). Koska olin samoihin aikoihin jälleen kerran yrittänyt saada BuJoni jonkinmoiseen järjestykseen, repinyt kymmenisen aloitettua ja tuhrittua sivua pois, päätin kerrankin päästää itseni helpolla ja printata seuraavien kuukausien sivut.

Tätä helpolla pääsemistä piti arvioida uudelleen, kun kahden tunnin leikkaa-teippaa-operaation jäljiltä kirjaston työpöytää peittivät paperisuirot, ja sormessani oli rakko siinä kohdassa, johon saksien kahva oli painanut. Rannekin oireili. Venyttelin sormiani ja onnittelin itseäni yhden projektin loppuunsaattamisesta.

Minulla on aina ollut tapana aloittaa kymmenen uutta projektia yhden valmistumista odotellessani. Pääasiassa siitä syystä alun perin onnistuinkin sotkemaan niin pahasti A ja B suunnitelmani keskenään. Aina kun olen saanut uuden opiskelupaikan, vanha keskeneräinen tutkinto on vielä muistutellut olemassaolostaan. Aina kun olen valmistunut, uusi tutkinto on ollut jo kesken. En ole oikein koskaan osannut oikeasti iloita saavutuksistani, koska saavutuksia on aina varjostanut jonkin toisen projektin keskeneräisyys.

Mutta että tohtoriopintoihin. Jopa minun suhteellisen tiukkojen vaatimusteni mukaan se on jonkinmoinen saavutus, josta minun ainakin teoriassa pitäisi osata iloita, vaikka nämä kaikki muut projektit nyt leväällään ovatkin. Olisi huikeaa voida keskittyä ihan vain tekemiseen, pohdin, kun washi-teippirulla päästi rahisevan ääneen loppumisen merkiksi.

cof

BuJolla eli Bullet Journalilla on aina ollut minulle enemmän symbolinen kuin käytännöllinen merkitys. Klassinen BuJo tehdään alusta alkaen omin käsin, mutta minulle se on merkinnyt ennen kaikkea yritystä saada projektini ja aikatauluni järjestykseen. Siksi valmiisiin printteihin turvautuminen tuntuu välillä ihan oikeutetulta.

Jälleen kerran olin päätynyt rakentelemaan itselleni monimutkaisen BuJo-suunnitelman, jonka pääasialliset tavoitteet olivat ensinnäkin saada kuukausibudjettini jonkinmoiseen ruotuun, treeniaikatauluuni säännöllisyyttä ja perheen ruokapolitiikkaan suunnitelmallisuutta. Olin printtejä valitessani elätellyt myös toiveita, että kunnollinen projektinhallintasuunnitelma auttaisi minua saamaan kaikkiin tuhanteen tulirautaani jotain järkeä.

Ensimmäinen printti pyysi nimeämään kolme tavoitetta tulevalle vuodelle. Koska tohtoriopinnot olivat viimepäivinä olleet mielessäni päällimmäisenä, kirjoitin ensimmäiseksi tavoitteeksi suoriutua about ¼ tohtoriopinnoista.

Toinen tavoitteeni liittyi treenaamiseen, mutta sen määritteleminen oli vaikeampaa. Kuinka muotoilla mitattavalla ja todennettavalla tavalla treenitavoite ilman, että se kuulostaisi laihduttamiselta. Toki tavoittelen tulevan vuoden aikana normaalipainoa, mutta minulla ei ole aikomustakaan alkaa sen takia laihduttaa. Jos vaaka näyttää vuoden päästä edelleen lievää ylipainoa, mutta mahdun kaksi kokoa pienempiin vaatteisiin, olen oikein tyytyväinen. Treenitavoitteeni on siis kiinteytyminen.

Kolmannen tavoitteen kirjasin toistaiseksi vain omia silmiäni varten.

Siinä olivat siis ne kolme asiaa, joiden tekemiseen haluaisin tulevan vuoden aikana keskittyä. Vaivasin päätäni vuositavoitteitteni ja blogini yhteensovittamisella tovin, ennen kuin päätin, ettei tässä oikeastaan mitään ongelmaa ole, jos en itse sellaista ala tehdä. Vaikka blogin ylälaidasta löytyvät hypopressive-ohjaajan ja doulan yhteystietoni, eivät ne estäisi minua määrittelemästä blogini tavoitteita omiin tavoitteisiini sopiviksi.

Blogin linjaus tulee siis jatkossa olemaan jotakuinkin sellainen, että kirjoitan opiskelusta yleisellä tasolla sekä myös syvemmin väikkäriprojektista. Mikään tutkimuspäiväkirja tämä ei silti tule olemaan. Kirjoitan myös hyvinvoinnista, niin fyysisestä kuin psyykkisestäkin. Ne jotka ovat seuranneet Äipän pikku eksperimenttejä tietävät, että kasvisruoka kuuluu olennaisena osana kirjoitusrepertuaariini, samoin kuin minimalismi, simple living, turhan karsiminen.

Viimeksi mainittu on oikeastaan elämäni suuria paradokseja. Olen useamman vuoden pitänyt itseäni minimalistina ja pyrkinyt karsimaan elämästäni turhan kuorman, vähentänyt omistamaani tavaramäärää huomattavasti, siivonnut kotini ja elämäntapani. Omien aikataulujeni yksinkertaistamisessa en ole kuitenkaan onnistunut. Mitä enemmän olen poistanut elämästäni materialistista kuormaa, sitä enemmän olen kuormittanut itseäni kiireellä ja multitaskaamisella.

Se loppuu nyt. Tavoite numero yksi seuraavalle vuodelle on oikeasti muotoa: ”En halua vuoden päästä joutua ajattelemaan ’olisi huikeaa voida keskittyä ihan vain tekemiseen’, vaan todella keskityn ihan vain tekemiseen. Yhden asian tekemiseen kunnolla.”